Service in
Swedish
German
English
 

2 viimeksi lisättyä

Hifi 1990 nr 12
Näytä

Hifi 1990 nr 11
Näytä

Näytä kaikki

Mariehamn Åland matkailuviiri 27 cm.

Maarianhamina oli aiemmin tunnettu puutalokaupunkina, mutta useimmat keskustan puutalot joutuivat väistymään 1960- ja 1970-luvuilla uusien liike- ja asuinkerrostalojen tieltä. Eniten kohua herätti seurahuoneen ("Socis") purkaminen nykyisen itsehallintotalon paikalta vuonna 1975. Vanhoja puutaloja on silti edelleen säilynyt keskustan eteläpuolella. Keskustan pohjoispuolen asuintalot ovat enimmäkseen kerrostaloja. Eteläisimmissä ja pohjoisimmissa kaupunginosissa on pääosin uudehkoja omakotitaloja.

Maarianhaminan pääkadut ovat Stora gatan, Torggatan, Nygatan ja Ålandsvägen. Osa Torggatanista on muutettu kävelykaduksi. Keskustan halki lännestä itään ulottuu Esplanadi, jonka ansiosta Maarianhaminaa on joskus kutsuttu "tuhansien lehmusten kaupungiksi".

Maarianhaminan huomattavimpia julkisia rakennuksia ovat Pyhän Yrjön kirkko, kaupungintalo, itsehallintotalo, valtion virastotalo, Ahvenanmaan museo, merenkulkumuseo ja kaupunginkirjasto. Huomattavia muistomerkkejä ovat Emil Cedercreutzin veistämä, hukkuneille merimiehille omistettu Ruorimies-patsas (1933), Matti Hauptin Meren kansa -patsas (1971) sekä Viktor Janssonin veistämä Julius Sundblomin patsas (1948)



5.00 €
* Hyvä* Ostaminen ei vaadi rekisteröitymistä


Saatavilla1 kpl
KuntoK3
KieletSuomi


KategoriaLiput ja viirit
Matkailu