Service in
Swedish
German
English
 

2 viimeksi lisättyä

Hifi 1997 nr 1
Näytä

Hifi 1996 nr 12
Näytä

Näytä kaikki
<- edellinen kirjoituskaikki kirjoitukset seuraava kirjoitus ->

Kuoleman kynnyksellä 1918

15.03.2017 08:09
Blogin kuvituskuva

Kuoleman kynnyksellä - Pieni kertomus Suomen Vapaussodasta - tunnetun oikeistohenkisen ja kansalaissodassa epämääräisiin omavaltaisiin teloituksiin osallistuneen toimittajan  / kirjaliijan Kyösti Wilkunan heti sodan jälkeen Suomen Evankelis-Lutherilaiselle Pyhäkouluyhdistykselle kirjoittama kertomus pienen Heikki-pojan ihmeellisestä selviytymisestä punaisten määräämästä teloituksesta.

Mitä lienee tällainenkin teksti vaikuttanut pitkin 1920-lukua nousevan Suomen (valkoiseen) nuorisoon, kun näitä luettiin ja opetettiin pyhäkouluissa? Ei ainakaan kansaa eheyttävästi - sitä saatiin odottaa parikymmentä vuotta lisää. Paatoksellinen teksti yhdessä teloituskohtauksen kuvituksen kanssa suorastaan hyytävä näin nykymittapuulla.

  Mielenterveydellisistä ongelmista kärsinyt Wilkuna ampui itsensä vuonna 1922 ollessaan 43-vuotias.

-Wikipediasta kopioitu lause - saiko paha palkkansa?

Kimmo