Kertomuksia kivijalasta
14.11.2018 08:41
A. Hankitaan suuri määrä savikiekkoja, tässä tapauksessa 2 x 700 kpl, painoakin sen verran, ettei kantelu onnistu kevyellä kasvisruokavaliolla. Aikaa meni / menee noin 2 pitkää työpäivää pelkkään hinnoitteluun, kuljetukset ja siirrot siihen päälle.
B. Hinnoitellaan ne
-1. Katsotaan levymerkki, sarja, ikä
-2. Katsotaan esittäjä, kappaleet
-3. Katsotaan kunto
C.1 Kirjoitetaan hinta erilliseen suojakuoreen
C.2 Siirretään paikalleen
D. Myydään ajallaan
-1. Parhaassa tapaksessa menee heti
-2. Menee myöhemmin ilman rutinoita
-3. Menee myöhemmin rutinoiden kera
E. Jää lämmittämään hyllyjä
Tällä hetkellä liikkeessä tarjolla yli 2 000 kotimaista 78rpm levyä. Osa myös nettisivuilla.
Kimmo
08.11.2018 07:53
Mistäpä tällaisia maailmanmestarin omakätisellä omistuskirjoituksella varustettuja julisteita saa? Hyvä kysymys, nähtävänä kuitenkin liikkeessämme. Itse julistekin todella harvinainen, vain hyvin pienenä määränä Yamaha-tehtaan toimesta paikallisille maahantuojille jaettu - pitkän linjan harrastajatkaan ja aikanaan alalla vaikuttaneet eivät ole moista nähneet.
Vieläpä mestarin omisteella ja tarkalla provenienssillä (historiatiedoilla). Saa tulla ihailemaan liikkeeseen.
Kimmo
06.11.2018 08:03
10 x 16 cm. Tampereen Kivipainon korkeatasoinen etiketti, huomaa ilmoitettu pituusmitta metreinä ja arsinoina; 1 arsina = 4 setverttiä = 0,7112 m. Kielinä englanti ja mitan osalta venäjä - vientietiketti?
Harvemmin saa käsissään pidellä näinkin vanhaa (ja kaunista) etikettiä. Kyseessä on Finlaysonin "Tammerfors Works´in" 1870-luvun lopun kangaspakan tai -palan etiketti. Siihen on painettu viimeisimpänä saadun tunnustuksen "Vienna 1873" lisäksi aiempien saavutusten palkintotunnustuksia, joten tuskinpa tämä on tuota ajankohtaa montakaan vuotta nuorempi - paremmin tietävät oikaiskoot, mikäli ollaankin 1880-luvun puolella.
Kyseessä lienee paremman kankaan, nr 22 - ei minkään rahvaan veran - etiketti?
Hintaa tälle on laitettu 10,00 € - hämäläiset herätys!
Kimmo
16.10.2018 08:44
Laulut ja laulattaminen ovat kuuluneet eri sotajoukoissa yhteen ammoisista ajoista alkaen - Suomen armeijakaan ei tehnyt poikkeusta, heti järjestäytymisen jälkeen alettiin julkaista myös laulukirjoja. Tässä erittäin edustava kappale vuodelta 1919. Sisältää 24 laulua, etupäässä marssi-sellaisia - sentään yksi hupikappalekin; "Hei missäs olit sinä illalla?".
Taattua Otto Andersinin kustannustuotantoa Porista.
Hinta 10,00 €.
15.10.2018 07:59
Kauppakirja - Tampereen Autokeskus Oy / Autoilija Eero Eskola (Kiiminki) - Sisu nr 10866 (K38SU/4300), OT-126, allekirjoitus Pekka Mäkinen & Eero Eskola, mukana takuusitoumus
Legendaarisen autokauppiaan ja legendaarisen automerkin historiaa - näillä kuskattiin ja kiskottiin Suomi nousuun, yhtään väheksymättä Kiimingin automiestä. Pala historiaa, 14.00 €.
Kimmo
15.10.2018 07:18
UKK Turussa Itäisellä Rantakadulla matkalla Wärtsilän telakalle - tämmöinenkin kuva hankittavissa tuhansien kuvien joukosta - autovalokuvat olleet aina suosittuja - eiköhän tule myydyksi 4,00 €:n hintaan tämäkin.
Kimmo
05.10.2018 08:01
Mitä ylioppilaat tänään, sitä kansa huomenna
Laulukirja - Turun Lääketieteenkandidaattiseura 1962, sivu 218 "Snuffing snow". Lumennuuskintaa promotaan jo vuonna 1962 - tavallisen kansan tietoisuuteen vasta 1980-luvulta alkaen ensin TV:n välityksellä Isojen Vesien takaa, sitten ihan kotikulmien julkkisten erilaisten kekkerien yhteydessä.
Tämäkin kirja saatavissa hintaan 5,00 €.
Kimmo
02.10.2018 08:15
Den lösa Befokningen och Hemslöjden. -"irtolaisen" ja joutilaan väestön työllistäminen käsi- ja kotiteollisuuden keinoin, 1901
Säännöllisin väliajoin putkahtaa yhteiskunnalliseen keskusteluun "irtolaisen tai joutilaan" väestönosan parhaaksi tehtäviä ratkaisuja yms. Ennen pistettiin tämmöinen porukka mm. kangaspuiden eteen loukuttamaan, nykyään "aktivoidaan". Ratkaisujen perusteista, oikeutuksista ja toimivuuksista en pysty antamaan ohjeita - annan aikansa "paavien" hoitaa sen puolen.
Tässä kuitenkin Helsingius-herran (huom. ei välttämättä "Helsingin herran" pamflettia. Hinta 10,00 €. Hanki ja tutki oliko malli toimiva.
Kimmo
29.09.2018 09:47
"Sijoitin vuonna 1977 tähän lehden numeroon 7,20 markkaa. Havahduin nyt siihen, että tunnetun automerkin laatupeliä kehutaan "valkoisen miehen autoksi". Haluan rahani takaisin. Kenen puoleen käännyn asiassa? -nimimerkillä #nonsense"
Eli elävää väärentämätöntä historiaa, painettua sanaa - vaikka ylläoleva johdanto onkin fiktiivinen, niin voit silti ostaa tästä todistuskappaleen, hinta 5,00 €.
Kimmo
28.09.2018 07:13
Upo avuksenne keittiöön - liedet, nestekaasuliedet, astianpesukone, jääkaappi 110 (muotoillut Tapio Wirkkala) -myyntiesite
Tavanomainen, edistyksellisten keittiökoneiden myyntiesite ikuisen nousun aikakaudelta, normaalihinta noin 3,00 € - tässä tapauksessa kun Herra Suunnittelija Wirkkala on nimeltä mainittu ja tuotoskin on piirroskuvana (joka "sumutettu" - on kyllä sitten nähtävissä jos hankkii tämän esitteen) niin hinta pompsahtaa 7,00 €uroon. Menekki on varma, ennemmin tai myöhemmin sen joku tilaa.
Valitukset hinnoittelusta voi osoittaa Brysseliin, eikähän siellä joku virasto näitäkin asioita hoida.
Kimmo