Kertomuksia kivijalasta
08.05.2019 06:39
Кулинария - "Ruoanlaitto" -neuvostoliittolaisen ruokakulttuurin "raamattu" vuodelta 1955, raaka-aineista kulinarismiin
Vajaan tuhannen sivun kokonaisuus - ilmeisesti alansa perusteos tuolloisessa Neuvostoliitossa, erittäin runsaasti värikuvitettu - voi tuota ruoan määrää ja laatua - jollei tuolloinen neuvostoeliitti poistunut lopullisesti kartalta votkan avulla niin kyllä mässäily oli heti seuraava syy. Tämä on todettava omin silmin, hinta 25,00 €.
Kimmo
07.05.2019 08:10
Näin hallitusneuvottelujen aikaan on hyvä muistuttaa, että aseeton kansa on hampaaton kansa - sitä riepotellaan kansojen kohtalonarpajaisissa taskusta toiseen mistään välittämättä. Vaikka kansalla olisikin tyytymättömyyttä nahjusmaiseen puolustuspolitiikkaan, armeijan ylläpitoon, asehankintoihin jne. niin kansalaistasollakin voi toimia - vaikkapa hankkimalla panssarivaunun. Eiköhän näitäkin ole "naftaliinissa" odottamassa parempia aikoja, jopa meillä täällä Suomessa?
Eihän tämmöisen kaluston käytöstä tietenkään mitään tule, ellei kalustoa osata käyttää - tässä astummekin kuvaan ja tarjoamme monenmoista käyttöohjekirjaa, huoltokirjaa, varaosaluetteloa yms. mm. legendaarisiin T52 ja T72 panssarivaunuihin, jotka ovat luotettavaa itäistä tuotantoa. Sotilaspoliittisisista ja muista syistä kirjallisuus on saksankielistä, mutta luotamme valveutuneiden henkilöiden kielitaitoon. DDR:n Volksarmeen perintö elää näissä vahvasti, osa tiukasti numeroituja ja vain varmoihin käsiin tarkoitettuja.
Hinnat alkaen 20 € kpl - toimitukset maaseudulle huomaamattomasti, kaupunkeihin vielä huomaamattomammin.
Kimmo
03.05.2019 08:42
Valtionrautatiet Matkaveturi H8 Kurirlokomotiv -alkuperäinen sinikopio / piirustus nr 88A / 7283 vuodelta 1914 -locomobile drawings
Sipilä & Co vapauttivat taannoin monenmoista perinteistä valtion toimialaa vapaalle kilpailulle - antikvariaatti vapauttaa nämä vuoden 1914 H8 höyryveturipiirustukset samoin vapaalle kilpailulle - näillä pääset alkuun vaikka omassa "tunnin juna" projektissasi - saat vapaasti itse päättää projektisi sisällön, eikä sen tarvi millään tavoin auttaa yhteiskunnallisessa kehityksessä, ei edes junamatkustamisessa, ehkä romantisointia lukuunottamatta.
Hinta näille jo miljoonia kiskokilometrejä nähneille piirustuksille on 50,00 €. Huomaathan, että tässä meidän kilpailussamme on vain yksi voittaja - ensimmäinen tilaaja, toki unohtamatta omaa pankkitiliämme.
Kimmo
02.05.2019 11:36
Ruoanvalmistusohjeita (RuVo) Puolustusvoimain Pääesikunta Intendenttiosasto 1962 -kansio + kotelo, jossa varusmiehille tarjottavien aterioiden ja ruokien ohjeet
Hiljattain pientä hälyäkin aikaiseksi saanut keskustelu Puolustusvoimain kasvisruokatarjonnan vaatimattomasta tasosta on todistettavasti osoitettavissa ylimitoitetuksi niuhottamiseksi - vääjäämättömästi tästä RuVo-kansiosta on osoitettavissa täydellisen tarkka kasvisruokavalikoima - siis jo vuonna 1962. Tunnetusti armeijat marssivat vatsallaan - ehkä marssimatkat ovat vain lyhyempiä jos muona on pelkkää "pupunruokaa". Tämän uskallan ihan itse todistaa - arviolta 800 Puolustusvoimain ateriaa syöneenä - hyviä olivat 1980-luvun alussa.
Koko kansio järkiperäisen ruokahuollon suunnitteluun hintaan 30,00 € - reseptit yhtä henkeä kohden.
Kimmo
25.04.2019 05:56
MSK. - Merisuojeluskunta, Helsinki -käsivarsinauha
Harvinainen keräilykohde alaltaan, sen verran erikoinenkin, ettei oikein tahdo keksiä miten tätä mainostaisi - vanhasta muistista kuitenkin sen verran, ettei tämän markkinointiin tarvitse kovin aktiivisesti keskittyä, menee merihenkiseen kotiin ajallaan - hinnastaan - 300 € huolimatta.
Kimmo
24.04.2019 08:33
Isontalon Antti ja Rannanjärvi - Antti Isotalo, Antti Rannanjärvi - kahlekuva, Kakola / Vaasan vankila - kopio Walokuvaamo J. Pyhälahti, Lapua -visiittikorttivalokuva / cdv
Suurrikolliset, aikansa superjulkkikset yhteiskuvassa - alkuperäistä valokuvaa on kopioinut ja levittänyt yritteliäs valokuvaaja Pyhälahti Lapualta vielä vuosikymmeniä alkuperäisen kuvan ottohetkestä. Kauppakin lienee käynyt, sillä kyseessä on harvinainen suomalaista rikoshistoriaa kosketteleva valokuva. Puukkojunkkarien oman käsityksen mukaan he olivat lain määräysten ulkopuolella - jokainen voi heidän kohtaloistaan ottaa paremmin selvää tarjolla olevista runsaista lähdemateriaaleista.
Lapuan Lain hengessä olemme täällä antikvariaatissa päättäneet hinnoitella tämän kansalaistottelemattomuuden ja omankäden oikeuden perikuvan kahdenkymmenen euron arvoiseksi - eihän tässä oikeastaan mitään monikkomuotoa tarvita enkä sysää hinnoitteluvastuuta kenellekään muulle, kannan vastuun tämän myymisestä tai myymättä jäämisestä.
Kimmo
No myytyähän tämä tuli ja varsin äkkiä! Vastuun raskas taakka helpotti sen osalta alle kahdessa tunnissa. Asiaa toki auttaa vastineeksi saatava 20,00 €.
12.04.2019 08:23
Stockmann Satavuotiskahvi - Sekelkaffe, avaamaton, käyttämätön peltipurkki täynnä kahvia
Satavuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1962, näinköhän kahvipensaat, joista poimitaan vuoden 2062 200-vuotiskahvin raaka-aineet, on jo istutettu? Mikäli asiaa tutkailee pörssikurssien ja kiinteistö- ym. muiden myyntien kautta niin kovasti näyttää heikolta - en ole toki mikään auktoriteetti tässä(kään) asiassa. Aika näyttää - ehkä kahvit Moskovassa olisi kannattanut jättää nauttimatta ja keskittyä Helsinskin kuvioihin?
Stockmannin kurssikehitystä ei tarvi täällä antikvariaatissa miettiä - kuittaan "osingot" myymällä tämän purkin hintaan 20,00 €.
Kimmo
11.04.2019 06:56
Soundi 1984 nr 3 Gösta Sundqvist - Leevi & Leavings - harvinainen haastattelu + kuvat, Clash, Killing Joke, Smiths, Gregory Isaacs, David Knopfler ym.
Juho Juntunen - "Maalitykki ei hukkaa palloa" -Erittäin harvinainen haastattelu, myyttisiin mittoihin kasvaneen karismaattisen Göstan uran alkuvaiheilta. Hinta 12,00 €.
10.04.2019 09:10
Aktiebolaget P. Sinebrychoff, 2.6.1908, Helsinki - Wäinö Marjanen, Mustiala -asiakirja, Paul Sinebrychoffin alkuperäinen allekirjoitus
Janoisten koputuksiin on Sinebrychoffin panimo Helsingissä vastannut kunnioitettavan pitkän ajan. Näitä aikansa tehdas- ja kiinteistökuvia voi ihailla erilaisissa firmalomakkeissa - ei tarvitse vieläkään hävetä lomakkeiden ulkoasua - jos sattuu vaikka asumaan noilla tehtaan nurkilla niin voi huoletta sijoittaa 25,00 € tähän lomakkeeseen, mukana tulee extrana Paulin alkuperäinen nimikirjoitus.
Kimmo
07.04.2019 07:54
Musa 1975 nr 2, Hurricanes (Hurriganes) in Roadhouse Yardbird -diskokeikka Tampere - keikkaraportti, Todd Rundgren, John Williams, Arcticus, BS & T, Charlie Parker, Robert Wyatt, ym.
Ajankohtaista asiaa ajalta, jolloin Remullakin oli vielä tukka tallella! Hinta 10,00 €.