Kertomuksia kivijalasta
27.07.2019 08:42
Sota on vakava asia, mutta tottahan sotareissuilla tapahtui monenmoista ja harrastettiin kaikenlaista. Sotamiehen taskukirjan 1941 omistaja harrasti lintuja - takasivulle on kirjattu Petroskoissa havaitut lintulajit, noin 30 lajia kaikenkaikkiaan. Sotilaan uraan mahtui sitten mm. lähettäminen tutkakursseille Saksaan - sitten bongattiinkin ihan erilaisia lentäviä ja osaltaan hänenkin panoksensa antoi mahdollisuuden mm. eräälle tunnetulle Linkolalle bongailla lintuja vapaassa Suomessa - toisenlaisen lopputuloksen sattuessa olisi ko. herrakin bongaillut ehkä Siperian lintuja rautalankojen takaa - mene ja tiedä.
Sotilaamme saavutti sittemmin mainetta myös lintukuvaajana - äidinkieli oli ruotsi, jolla merkinnät tehty.
Kaikki aikaisemmin antikvariaatissa tarjolle tulleet vastaavat Kariston kustantamat Sotamiehen taskukirjat ovat menneet kaupaksi - emme epäile hetkeäkään, etteikö tämäkin menisi - ennemmin tai myöhemmin - hinta on 15,00 €.
Kimmo
Edit - no johan tämän joku ehti tilaamaan, että ei riitä enää muille, menikin sentään useampi tunti.
26.07.2019 15:02
Näin lomakauden käydessä kuumimmillaan putkahti varastoista esiin hyvinkin ajankohtainen tarra - Sunny Beach Yyterihän se on tarramarkkinointikampanjaa pyöritellyt jo useampi vuosi takaperin - ovat onnistuneetkin, mikäli suhteellisen reippaana käyneeseen uutisointiin ja keskusteluun on uskomista.
Saavutetuksi kävijäryhmäksi on ainakin saatu "junahenkistä" porukkaa, joka etsii sateenkaartansa pitkin dyynejä ja tantereita, vaikkei sillä hiekkarannan puolella rataa kuljekaan. Varmasti siellä rannalla muitakin käy - rajojansa rikkomassa tai muuten vaan.
Että ei muuta kuin Poria kohden, tarran saa meiltä hintaan 3,00 €.
Kimmo
27.06.2019 06:13
Ulapan lastenkoti (Ulappa, Ruissalo, Turku), Talonasukasluettelo eli kirjanpito viranomaisia varten talon henkilökunnasta ja siellä asuneista lapsista 1939-1958
22 x 34 cm virallinen "talonkirja" jossa on kirjattuna kaikkien asukkaiden nimet, syntymäajat, syntymäpaikat, mistä muuttanut, kirjoillaoloseurakunta, asema / toimi, uskonto. Mielenkiintoista tietoa mm. kaikki ensimmäiset lapset muuttaneet Naantalista. Ainutkertainen, näitä ei ole muita kappaleita. Kirja on liikkeessä tilimyynnissä asiakkaan lukuun - toimimme vain välittäjänä.
Jälleen kerran on tarjolla hyvää ja ainutkertaista materiaalia!
Kimmo
12.06.2019 07:25
Hämeen Yhteistyö - ilmestynyt 28.12.1972 - Neuvostokansa kulkee kohti kommunismia - Neuvostoliitto 50-vuotta, juhlanumero tervehdyksineen ja propagandakirjoituksineen.
Lähihistorian vääjämätöntä totuutta, ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen, kuuluu antikvariaatin tehtäviin esitellä joillekin jopa vastenmielisiä totuuksia historian laineiden loiskeista - pärskeitä on lennellyt ympäri Suomea, mutta erityisesti Tampere näkyy kunnostautuneen äärivasemmalle suuntautuneena. Reilusti nimien kera esittäytyvät niin yhteisöt kuin yksityisetkin.
Luotamme suuren yleisön uteliaisuuteen ja jossain määrin "tirkistelynhaluun" - oliko esimerkiksi se nyt jo eläköitynyt ja sittemmin venäläisestä sampanjasta (Sovetskoje šampanskoje ven. Советское шампанское) pönäköitynyt naapuri - työtoveri - kalakaveri todellakin noitten joukkojen tukipilari - oikea aattensa sankari. Vai onko kyseessä totaalitakinkääntäjä?
Tutkimukset pääsee suorittamaan tilaamalla meiltä tämän lehden hintaan 10,00 € - muistakaa, että painettuun sanaan voi luottaa.
Kimmo
10.06.2019 08:59
Nimenomaan Ranskan muukalaislegioona - tarunhohtoinen ja kovassa maineessa ollut ranskalaisten palkka-armeija - eikä paikkaa / sotaa / konfliktia maailmassa, etteikö siellä joku suomalainenkin olisi ollut. Antikvariaatin aivan uusimpia löytöjä;
"Carnet de pécule - NOM: Erick Luoto - Legionnaire de 2e classe - 2e Regiment Etranger 23. Cie" eli legioonalainen, 2. Rykmentti, 23. komppania. 1.4.1918 palvelukseen astunut / värväytynyt ja palkkakirjan / nimikirjan mukaan noin kaksi vuotta (eli sopimuskauden?) palvellut. Muusta materiaalista päätellen jossain Ranskan tai (sen alusmaan) satamassa värväytynyt suomalainen merimies.
Lienee sanomattakin selvää, että kyseessä on ultraharvinainen materiaali - ei tarvi arkistoista kaivella eikä kävele kertaakaan elämässä vastaan missään muuallakaan - paitsi mahdollisesti Antikvariaatti Arwo Paperissa?
HInta 100,00 €.
06.06.2019 16:56
Ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen noin maailmanlaajuisesti - Paavo Nurmi - näkyy harrastaneen "kaljakelluntaa" jo 1920-luvun lopussa, kuvat otettu Kirvussa / Kirvun Parantolassa vuonna 1929. Nurmi on kuvattu yhteensä kuudessa kuvassa, joka setti myydään kokonaisuudessaan.
Valokuvasarjan markkina-arvo perustuu niiden ainutkertaisuuteen ja aiempaan julkaisemattomuuteen, joten olen osin peittänyt Paavon kasvot ja muutenkin retusoinut niitä tähän ja muihin myyntikuviin - tilaaja saa kyllä näiltä osin virheettömät kuvat. Antikvaarisen alan yrittäjänä pidän tätä järkevänä käytäntönä - seuraava omistaja saa sitten vaikka julkaista nämä kaikelle kansalle jos tahtoo.
Hinta tälle 6 kuvan sarjalle on 250,00 €.
Pictures of legendary finnish sprinter Paavo Nurmi - floating in a bath tub at Kirvu, Carelia, year 1929 - set of six pictures.
04.06.2019 08:22
Helatorstaina 30.5.2019 Turun Itäharjulla olleet muistoajot olivat kaikinpuolin nostalginen ja onnistunut tapahtuma - erikseen teetettyjä kuva-albumeita jäi myymättäkin - niitä saa verkkokaupastamme. Muistojen virkistystä tai tutustumista uuteen asiaan voi siis toteuttaa vaikkei olisi paikalla ollutkaan - erinomainen lahjaidea kenelle tahansa pärinäpojalla, miksei -tytöllekin. Ikä ei ole ostorajoite, kuulemma vanhin osallistunut moottoripyöräilijä oli 83-vuotias, eikä tarvinnut vinssata pyörän selkään.
Tässä on muuten tuote, jonka myymme nyt ja vaikka 5 vuoden päästä hintaan 20,00 € - hintaan ei iske kiinni mikään katetuottoprosenttikiertonopeuskustannusvirkailijaekonomi dumppausmentaliteetteineen, kuten nykyään on kirja- ja kustannusalalla vallitseva ilmiö - eikä näitä siltikään kaikille halukkaille tule riittämään - siitä pitää huolen pieni, numeroitu painosmäärä 1-100.
Kimmo
28.05.2019 14:04
Friitalan Kaakelitehdas, Ulvila - Kuvasto kaakeliuuneista, mm. olympiarenkain koristellut mallit
Kerrassaan erikoisia malleja - verraten myöhäänkin, aina noin vuoteen 1965 - valmistettiin tällä tehtaalla. Uuneja varmaan tuolta suunnalta sentään löytyy, mutta luettelot ovat todellisia harvinaisuuksia. Pikaisen nettihaun tuloksena ei osumia - ei edes kansalliskirjaston valikoimissa?
Toivottavasti tämäkin rariteetti saa uuden kodin kauttamme. Hinta 50,00 €.
28.05.2019 07:50
Hyry PS 90 "Sinivalkoinen saha", moottorisaha -myyntiesite
Erittäin harvinainen kotimaisen moottorisahan myyntiesite nyt tarjolla, mainoksen mukaan ja todellisuudessakin väritykseltään "sinivalkoinen". 1950-luvulla metsätöiden koneellistuessa tämä merkki jäi kuitenkin taistelussa moottorisahojen elintilasta tappiolle. Toki näitäkin on säilynyt muutamia kappaleita.
Esitteen hinta 18,00 €.
Hyry-esite lähti sitten lähes samantien uuteen kotiin - ehtikin jo minulla olemaan hallussani noin yhden vuorokauden, omistuksessa sentään vajaat kolme päivää. Siinä sivussa tilattiin muitakin moottorisahaesitteitä, että kiitos vaan. Sinivalkoisuus on valttia näinä päivinä.
27.05.2019 12:05
Itäharjun muistoajot helatorstaina 30.5.2019
Yrityksemme paikalla myymässä virallisia muistotuotteita; numeroituja (1-100) T-paitoja sekä numeroituja (1-100) kuva-albumeita. Myös muita aiemmin julkaistuja "ajattomia" moottoripyöräilyyn liittyviä tuotteita sekä vanhaa antikvaarista materiaalia aiheeseen liittyen. Tervetuloa Itäharjulle vauhdin ja nostalgian maailmaan!
Kimmo