Kertomuksia kivijalasta
13.07.2021 15:51
Isaac Béen - FIAT CR 42 hävittäjälentokone - Talvisota - julistehistoriaa
Ruotsin ja muiden valtioiden apu sotaakäyvälle Suomelle on pääosin kohtuudella tutkittu ja tiedossa historiaa tuntevien keskuudessa. Suuri yleisö ei välttämättä ole kovinkaan hyvin perillä edes yleisistä linjoista - vielä vähemmän ilmailuun ja lentokoneisiin liittyvistä asioista.
Toimeliaan kirkkoherran ja hovisaarnaajan Béen´in avulla oli Ruotsissa ja eritoten Göteborgin alueella jo saatu kerätyksi varoja ambulansseihin, jotka toimitettiinkin sodan aikana Suomeen. Hänellä heräsi ajatus hankkia hävittäjälentokoneitakin konkreettisemman avun saamiseksi. Suomen valtion itsensä toimesta tehdyt hankintayritykset kilpistyivät suurvaltapolitiikkaan ja vastaavaan - Göteborgin pappismies sai kuitenkin tilattua laivueellisen Fiat-hävittäjäkoneita Italiasta - toimitus huhtikuussa 1940. Sodan kuitenkin päätyttyä maaliskuun loppuun jäivät koneet Ruotsiin ja niiden ilmavoimien käyttöön.
Rahoittaakseen hankkeensa Béen´in täytyi toki kampanjaansa tehdä tunnetuksi, oman organisaationsa ja monien vapaaehtoisten avulla keräys sujuikin tuottoisasti. Julisteiden käyttö oli tuolloin yksi tapa herättää huomiota ja saada asiaansa eteenpäin aiheesta kuin aiheesta.
Antikvariaattini valikoimiin ovat kuuluneet julisteet heti 1990-luvun alusta alkaen - käsiin on sattunut hyvinkin harvinaisia julisteita, tässä esiteltävä kuuluu ehdottomasti rankingin TOP-kolmeen.
”1 krona av varje göteborgare ger ett jaktplan åt Finland”
Tunnetun WEZÄTA -kirjapainon painama juliste Svenska Litografiska Tryckerikontoret´in toimeksiannosta - signeerattu OS / SO, tekijää en ole onnistunut selvittämään. Koko 70 x 100 cm, litografia eli kivipainettu keväällä 1940. Mistään arkistoista tai kokoelmista - sen paremmin julkisista kuin yksityisistäkään - Suomesta tai Ruotsista, en ole onnistunut tästä julisteesta löytämään tietoa. Ehdottoman harvinainen ja tavoiteltava kohde, arvokas dokumentti monella tavoin, suorastaan ainutkertainen? Näin huomattavan kohteen provenienssin tarkistaminen, tiedonkeruu eikä myyminenkään ole aina yksinkertaista - näihin ei saa mistään mitään ovh-hintojakaan - siinä mielessä kuitenkin loistavia kohteita, että ostajan löytää takuuvarmasti jollakin aikavälillä.
Juliste on siirtynyt merkittävään pohjoismaiseen yksityiskokoelmaan - tämä kirjoitus julkaistu ostaneen tahon tieten ja luvalla.
23.06.2021 12:04
Kel aarre on se aarteen kätkeköön - no vanha sanonta pitää joskus paikkansa - raotetaanpas kuitenkin vähän tätä kuvitteellista arkkua...
Luulenpa, ettei tarvi toista kertaa elämässä tällaiseen erään päästä käsiksi, vaikka monenmoisia valokuvaeriä on vastaan tullutkin. Parin-kolmen suvun vanhat albumit sekä irtokuvia - heittämällä 1860-luvulle ja ehkä vanhempaakin materiaalia, vaikeaa sanoa merkinnättömistä korteista, tyhjentävää selostusta en saa aikaiseksi tähän, monenlaista on mukana. Kerrankin pelipaikalla ennen tuhoa ja turmiota - voimapaperia (=rahaa) taskussa.
Varsinainen Graalin maljakin on mukana - aiemmin en ole koskaan onnistunut hankkimaan yhtään dagerrotypiaa - ei vain ole vastaan tullut - eikä niitä ole ollut tutuilla kauppiaillakaan mitä kyselin useammalta jo veteraani-ikäiseltäkin... joo, on niitä toki museoissa, mutta kysykääpäs ostaaksenne... pieni harmi, ettei sitä ole otettu Suomessa, vaan kyseessä on nimeltä tunnetun turkulaisen tukkukauppiaan tuliainen Turkuun tunnetulta hampurilaiselta valokuvaajalta. -"Pyhä jysäys", sanoisi eräs tuntemani sanavalmis huutokauppameklari, sillä erä myydään kaikkineen yhdellä iskulla.
Erä nähtävänä liikkeessäni, tämmöistä ei oikein voi myydäkään ns. "sikana säkissä". LIsätietoja saa allekirjoittaneelta erilaisin viestisovelluksin tai muutoin.
Juhannuksena saa kyllä läikytellä hellejuomia näitä tutkaillessa - vai saako?
Kimmo
22.06.2021 07:49
Prätkäposti 1984 nr 6, MSC Finland jäsenlehti, kansikuvitus Tom of Finland -seksuaalivähemmistön alakulttuurijulkaisu, yliopistokokoelmissa lainauskielto
15 x 21 cm. Julkisissa kokoelmissa olevat kappaleet vv. 1981-1995 arkistolain mukaan salassapidettäviä; "Lehden numerot salassa pidettäviä 100 vuotta julkaisuvuodesta (JulkL 621/1999 24§)". Erittäin harvinaista, että näitä on edes yksi kpl tarjolla ostettavaksi. Kuvat retusoitu tässäkin, tilattu ja maksettu lehti siis hyväkuntoinen, hinta 70,00 €.
Kuten faktoista näkyy, niin ilmestyessään 1980-luvulla todella "kuumaa" tavaraa, vielä nykyäänkin kieltolistalla. Antikvariaattinikin (=minä itse) toki kunnioittaa tuon lain henkeä ja olenkin kohteen kuvat retusoinut. Toki aika on osin muuttunut ja tuota Tomppaa on tullut jo monestakin tuutista - on ollut postimerkkejä nuoltaviksi (Itella) ja ja kahvia (Paulig) kurkkuun hörpittäväksi, taviksetkin ovat päässeet Tompan lakanoihin (Finlayson) pyörimään - read with pride. Näkyy olleen jo tuolloin kovasti kansainvälinen tämä tuppukylän julkaisu, osin siis englanninkielinen.
Kimmo
15.06.2021 16:22
Übersichtskarte von Finnland - Sonderausgabe III.41 Ber. V.41. Nur für den Dienstgebrauch - Generalstab der Heere -Suomi yleissilmäyskartta - lehtijakoruudutus.
100 x 140 cm, alkuperäinen Saksan sodanjohdon yleisesikunnan 1941 painattama kartta, harvinainen, näitä ei ollut siviilien eikä muidenkaan sotavoimien ulkopuolisten käyttöön tarkoitettu varsinkaan välirauhan aikana hyökkäystä Neuvostoliittoon valmisteltaessa.
Näin lomakauden lähestyessä on tärkeää tutkia karttoja jo etukäteen, ettei menisi reissut överiksi huonon valmistelun takia. Hanki omasi ja suunnittele omat retkesi sotahistorian pyörteisiin, samassa erässä myös Luftwaffen ym. ilmasuunnistuskarttoja. Löytyy pienpainatteiden kartat -osioista.
Hinnat 100-200 € kpl.
Kimmo
10.06.2021 06:48
HKK Ruotsin perintöprinssi Kustaa Adolf Suomen rintamalla jatkosodassa (HKH Gustaf Adolf Bernadotte på finländska fronten i Karelen 1941)
7 x 9 cm valokuva. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikaan syksyllä 1941 Kustaa Aadolf vieraili Suomessa Mikkelin päämajassa ja teki edelleen kiertomatkan rintamalle Itä-Karjalaan mm. Pitkärantaan ja Kontupohjaan. Rintamasotilaan ottama kuva, taakse kirjoitettu "Ruotsin kruununprinssi".
Hyvinkin harvinainen kuva korkearvoisesta rintamavieraasta - varsinkin aivan tavallisen rintamasotilaan sotakuvien joukosta löytyneenä. Hinta 40,00 € - löytää varmasti uuden arvostavan "kodin" jollakin ajanjaksolla. Olisikohan ruotsin hovi kiinnostunut, saa vinkata jos jollain on sinne yhteyksiä.
Crown Prince of Sweden - HRH Gustaf Adolf Bernadotte on front tour in Carelia, Finland, during the Continuation War 1941.
Kimmo
28.05.2021 08:24
Musiikkia ja nuorisokulttuuria nuorille, vuoden 1969 Intron ensimmäinen numero ja tavattoman suorasanainen & runsaasti kuvitettu artikkeli Turun kovasta nuorisojengien kahinoinnista kantabaareineen ja väkivaltaisine jengijohtajineen (tyttöjä). Mukana toki muutakin ajankohtaista musiikin, bändien ja tähtien sekä vähän muodinkin maailmasta. Näin sitä Suomea vietiin kohti ison maailman kuvioita, vaikkei noissa baareissa kaljaa tarjoiltu ja alaikäiset riehujat eivät putkaankaan joutuneet poliisin vältellessä puuttumista asioihin, näin siis artikkelissa kerrotaan.
Intro-lehtiä ei kovinkaan usein ole tarjolla, varsinkaan hyväkuntoisina. Tätäkään numeroa ei ole aiemmin tullut vastaan, oletan sen kuitenkin kiinnostavan sen verran, että hinnastaan huolimatta sen joku lunastaa itselleen - jollain ajanjaksolla. Ainahan baari-, pelihalli- ja katukahinat myyvät.
Hinta 30,00 €
Kimmo
Profetiaaninen ennustukseni lehden nopeasta menekistä toteutui alle tunnin kuluessa lisäyksestä - olin juuri (kahvi-)baarin tiskillä, kun kauppa toteutui, kiitos ostajalle.
27.05.2021 14:58
Varmalta taholta saadun tiedon mukaan markkinoille on tullut rajoitettu erä (5 kpl) Poke Oy:n osakkeita. Yhtä varmalta taholta (HTT) saadun tiedon mukaan ko. yrityksen toimiala (polkupyöräkauppa) on ylikuumenemassa, nämä osakkeet kuitenkin myynnissä kiinteään hintaa, joten yllätyksiä ei tule hankintahinnan suhteen.
Aikaansa seuraavat sijoittajat valpastukoot ja suorittakoot tilaustransaktion. Preemio käypään hintaan on volatiliteetin suhteen gap-levelillä, joten pitäisi olla houkuttelevaa...
Huomaa kuitenkin pienellä kirjoitettu; Markkinoilta hankittu painate on arvonsa säilyttämisen suhteen riippuvainen keräilymarkkinoiden kehityksestä eikä hintatakuuta anneta. Hinta; 20-25,00 € kpl. (HTT = Hevosmiesten Tietotoimisto)
Kimmo
26.05.2021 09:44
Suomalaisia kirjanomistajanmerkkejä 1938, toimittanut E.J. Ellilä, numeroitu kappale 27 / 150, erittäin harvinainen teos, sisältää mm. aidon alkuperäisen C.G.E Mannerheimin exlibriksen.
Tätä teosta ei useimpien kauppiaiden valikoimiin eksy koskaan - joku harva saattaa sen saada käsiinsä ehkä kerran urallaan? Joitakin harvoja kertoja nähty alan huutokaupoissa - nettiaikakaudella ollut tuskin kertaakaan kenenkään kauppiaan valikoimissa tarjolla? Tieto tämän teoksen sisällöstä ja merkityksestä on nykyään helpossti saavutettavissa - sisältää tosiaan lukuisten merkittävien taiteilijoiden luomia merkkejä monille tunnetuille henkilöille, etunenässä sotamarsalkkamme...
Kirjassa on toki käytön ja iän mukanaan tuomia jälkiä, provenienssi helposti pääteltävissä. Kohteesta on sivuilla nähtävissä lähes 100 kuvaa, hinta 750,00 €.
Kimmo
Myyty alle tunnin kuluessa... kiitos ostajalle!
26.05.2021 07:46
PoPo Mylly-peli / kenkälaatikosta saksittu pelipohja nappuloineen + säännöt -lautapeli
Ensin popot jalkaan, sitten sakset käteen ja lopuksi peliteorian alkeita opettelemaan... näin on saatu hyödynnettyä laatikon tukeva kartonki "kierrätyshenkisesti". Varsin näppärää, tämä tai vastaavat pelilaudat ovat todella harvinaisia - arvioisin ikäluokaksi 1950-lukua? Jollain tasolla on saatu ehkä kuluttaja koukutettua hankkimaan toisetkin PoPot? Tarkoituksella alussa sana muodossa "popot" - kyllähän sillä on kenkiä tarkoitettu - tieteellisen etymologisen (sanan alkuperä) taustan selvittäkööt siihen paremmin kykenevät. Kympillä (10,00 €) pääset pelaamaan tällä laudalla.
Kimmo
25.05.2021 07:59
Lieto - Korea kutsuttu vieras - Koreampi kutsumatoin -viiri, arviolta 1960-luvulta
Sanojen kalevalaisen merkityksen saa melko helposti kukin itse selville - tässä lyhyesti - jollei kutsuta pitoihin niin mennään itse ja poistetaan isäntä kartalta kunhan ensin herjataan tarpeeksi... itse en aivan ymmärrä tämän viirin sanomaa, ei se ainakaan lahjana ole ideaalinen? No, eiköhän tätä ole tiedehenkilöpiireissä puitu ja ruodittu riittämiin, minulle riittää jos saan tästä 20,00 €.
Kimmo